Etusivu Toimintakalenteri Harjoitukset Lajit Seura Peruskurssi Juniorit Tiedostot Linkit Kartta

KALLIO CUP – since 2004

English info here

Kallio Cup on seuramme vuosittain isännöimä kevytrakenteinen kendoturnaus pääkaupunkiseudun seuroille. Tarkoituksena on tuoda yksi mahdollisuus lisää kerätä ottelukokemusta.

Alunperin turnaus asetettiin itsenäisyyspäivän tienoille, jolloin oli aiemmin tapana järjestää SM-kisat. Nimi juontaa juurensa siitä, että kisojen ideoimisen aikaan moni kendoka asui Helsingin Kalliossa.

Kallio-cupin ideana on, että jokainen osallistuva seura karsii keskuudessaan osallistujat turnaukseen, joka käydään suoralla pudotuspelillä. Turnauksen osallistujamäärä on rajattu 16 ottelijaan ja paikat jaetaan seurojen jäsenmäärään ja aktiivisuuteen perustuen.

Karsinnan tarkoituksena on tarjota ottelukokemusta mahdollisimman monelle seuroissa ja osallistumis mahdollisuus vyöarvoon katsomatta.

Vuodesta 2006 alkaen on myös samassa yhteydessä järjestetty lasten oma Mini kallio Cup, johon saa vat osallistua kaiki alle 16-vuotiaat lapset tasoon katsomatta. Mini kallio Cup jaetaan osallistujista riippuen vielä kahteen sarjaan, siten että lapset pääsevät ottelemaan mahdollisuuksien mukaan oman ikäisten ja kokoisten vastustajien kanssa.

Kallio Cupin kunniataulu

2004 Satomi Sugimoto, KKTI
2005 Sakari Jokinen, HY
2006 Akseli Korhonen, KKTI
2007 Sakari Jokinen, HY
2008 Sakari Jokinen, HY
2009 Akseli Korhonen, KKTI

VI Kallio Cup 5.12.2009

Perinteinen Kallio Cup järjestetään la 5.12. klo 12:00 alkaen, Olympiastadionin dojolla. Kisa käydään suoralla pudotuspelillä. Jokainen osallistuva seura karsii keskuudestaan osallistujansa hyväksi katsomallaan tavalla. Osallistujien tulee olla vähintään 16-vuotiaita.

Kisapaikat on jaettu seuraavasti:

KKTI: 7
HY: 5
Tapanila: 3
Leppävaara: 1

Karsinnat KKTI:ssä

KKTI:n karsinta käydään normaalien harjoitusten yhteydessä ottelemalla ipponshobu-otteluita muiden karsintaan osallistuvien kanssa. Karsijoiden lista löytyy dojon ilmoitustaululta. KAIKKI halukkaat bogulliset saavat osallistua ja tarkoituksena on saada otteluharjoitusta mahdollisimman monelle. Karsinnassa voitot, häviöt ja hikiwaket pisteytetään siten että, oteltu ottelu on aina parempi kuin ottelematon ottelu, voitettu tietysti paras. Viimeinen mahdollisuus otella karsintaotteluita on ma 30.11. ja harjoitusten päätteeksi selviävät seuran edustajat.

Kysymykset KKTI:n karsinnoista osoitteeseen ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

Kisapäivänä on tarjolla junnujen vanhempien valmistamana glögiä ja pipareita, eli kaikki paikalle katsomaan kisoja ja nauttimaan pikkujoulutunnelmasta dojolla. Kisojen jälkeen, kello 18:sta eteenpäin myös KKTI:n pikkujoulusauna.

Mini Kallio Cup 5.12.2009

Ennen aikuisten kisaa, kello 12.00 eteenpäin, järjestetään myös junioreille (alle 16-vuotiaille) mahdollisuus kauden päätteeksi harjoitella ottelemista. Junioreilla ei ole rajoituksia osallistujamäärän suhteen, mutta ilmoittautuminen on suotavaa. Ilmoittautuminen 1.12.2008 mennessä sähköpostitse osoitteeseen ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

LA 5.12.2009 AIKATAULU

Huom! Ajat ovat viitteellisiä, tulkaa ajoissa paikalle.

12:00 Junioreiden graduoinnit(5.-2.kyu)
13:00 Mini Kallio Cup
13.30 Jodo ja Naginata-kilpailut
14:30-16.00 Kallio Cup
18.00-> Sauna

Vaikkei kisoihin osallistu, kannattaa tulla kannustamaan, näkemään eri lajien kisoja ja maistamaan pipareita ja glögiä.

Kallio cupin osallistumismaksu on 5e/osallistuja. Mini Kallio cup on ilmainen.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset Kallio Cuppeihin: ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

KKTI:n Pikkujoulusauna

Osallistujamäärä 30 ihmistä.

Aika: 18:00-02:00

Paikka: Nakkisauna
Sisäänkäynti Aleksis Kiven katu 22, 00500 Helsinki, sisäpihalta. Paikalle pääsee kätevästi julkisilla kulkuyhteyksillä kuten metrolla, raitiovaunuilla 3, 6, 7, 8 ja 9 sekä lukuisilla bussilinjoilla.

Osallistumismaksu: 10e/henkilö

Ilmoittautumiset: 1.12 mennessä osoitteeseen ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

Terveisin, Kallio cup 2009 järjestelytoimikunta

Joakim Bremer, KKTI, puh 040 7604204
Katja Piipponen, KKTI, puh 050 3489303

ENGLISH BRIEF

Kallio Cup is a small tournament for the clubs in the capital region hosted by KKTI club. The goal is to give everyone more chances to practice shiai. The number of participants is limited to 16 and each club will have to choose its representatives. The idea is that there will be qualifying rounds within each club. The number of representatives from each club is based on the size and activity of the club.

The name of Kallio Cup comes from the fact that when it was started many kendokas lived in Kallio which is a part of Helsinki with many pubs. The time of the year – around the Finnish Independence Day – is derived from the old time of organizing the Finnish Championships.

A separate tournament – the Mini Kallio Cup for children under the age of 16-years-old has been organized on the same day since 2006.

VI Kallio Cup on Sat 5th Dec, 2009

The 5th Kallio Cup will be organized on the 5th of December at 12.00 at the Olympic Stadium dojo. The cup is fought as a straight drop-out-tournament. Each club selects its representatives in the way the club chooses. Representatives must be at least 16-years-old. The allotment of tournament representatives is as follows:

KKTI: 7
Helsinki Univ.: 5
Tapanila: 3
Leppävaara: 1

KKTI qualifying shiais

In KKTI anyone willing to represent the club in the Kallio Cup tournament must participate the qualifying shiais. These shiais are fought as ipponshobus during the normal training. EVERYONE with a bogu can participate. Simply add your name to the list at the dojo notice board. the last chance for the qualifying matches will be on Mon 30th November. After the training on Monday the representatives will be decided. More detailed instructions from ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

At the tournament there will be gingerbread cookies and hot wine served at the dojo. So everyone should pack to the dojo to see the event and enjoy good times together.

Mini Kallio Cup SAT 5th Dec

Before the tournament for grown-ups, there will be also a tournament for children under 16-years-old. For children everybody can participate and this is a nice chance to try out shiai. Registering is recommended and should be sent by 1st Dec by e-mail to ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

SAT 5.12. SCHEDULE

12:00 Junior's grading (5.-2.kyu)
13:00 Mini Kallio Cup
13:30 Jodo and Naginata competition
14:30-16.00 Kallio Cup
18.00-> Sauna

Saturday 5 Dec offer program for everybody and it is a good idea to come and just watch the tournament and enjoy the atmosphere.

Tha participation fee for Kallio cup tournament is 5e/person and Mini Kallio cup is free of charge.

Registrations and inquiries: ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

KKTI's annual Christmas party and sauna

Date: Saturday 5th of December

Time: 18:00-02:00

Venue: Nakkisauna, Aleksis Kiven katu 22, 00500 Helsinki

Cost: 10e/person

Registrations: by Tue 1.12. to ilmoittautuminen.kkti@gmail.com

On behalf of Kallio cup 2009 organising committee

Joakim Bremer, KKTI, tel 040 7604204
Katja Piipponen, KKTI, tel 050 3489303